keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Vierailu Lohjansaaren Fruticetumissa 23.5.2014



Ilma oli upea kun viime perjantaina kokoonnuimme hyötyläisten kanssa jo toista kertaa Lohjansaaressa sijaitsevalle hedelmä- ja marjatarhalle. Tällä kertaa oli tarkoituksena maistajaisten sijaan tutustua kasvien kukintaan ja koristearvoihin, jotka ovat myös tärkeä osa hyötytarhan kasveja. Paikalla oli Fruticetumin "emo" Meeri Saario, joka leppoisalla tyylillään tutustutti meidät aluksi paikan historiaan ja kertoili siinä samalla paljon faktatietoa tarhan kasveista. Selvisi mm. että tänä keväänä hankkimani kirsikkaluumu ei taida olla kovinkaan käyttökelpoinen hedelmiltään, jos niitä nyt edes puuhun koskaan tuleekaan. Koristearvoa kuitenkin tällä puulla on runsaasti, sen aikainen valtaisana ryöppyävä kukinta oli todellinen elämys, jo nyt puun ensimmäisenä keväänä<3

Kiertelimme Meerin vinkkejä kuunnellen pitkin laajaa tarhaa ja saimme kuulla myös niistä monista vastoinkäymisistä, mitä tarhan perustamisen vaiheisiin on liittynyt. Haastava savimaa ja salaojien toimimattomuus yhdessä kavalan lustokuoriaisen kanssa, olivat luoneet haasteita kerrakseen.



Mukanani oli vain kännykkäkamera, joten kuvat jäivät melko vähiin, tässä kuitenkin joitakin kuvia tarhan koristeomenapuista, jotka kiinnostivat minua kovasti.






Ilta oli todella onnistunut ja mukava, reissussa pyörähti kolme tuntia ihan huomaamatta, vasta kotona huomasin miten puhki poikki olinkaan helteessä tarpomisesta;D Tämän tyyppiset tapaamiset ovat juuri sitä hyötykasviyhdistyksen henkeä parhaimmillaan, tällaisia reissuja lisää;D

2 kommenttia:

  1. Oli muuten hyvä visiitti, selvisi syy omenapuiden salaperäisiin oksakuolemiin: lustokuoriainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, epätietoisuus on aina pahinta ja nyt voit viritellä keväisin niitä Lasol-ansoja, vai mitä ne nyt olikaan?!:)

      Poista